Akan Pajan erityisosaamisaluetta on kuvataide ja luovat ilmaisumenetelmät.
Marjo Akkanen on kuvataiteilija, luovuusohjaaja ja kuvataiteen tuntiopettaja.
Kuvallisen ilmaisun lisäksi olen aktiivinen kirjoittaja ja opiskellut luovaa kirjoittamista
useiden kirjailijoiden ja kirjallisuusohjaajien johdolla. Lisäksi opiskelen terapiakirjoittamista.
Vuonna 2017 olen julkaisut runo- esikoisteokseni Ääriviivat (Mediapinta) ja 2020
novellejani on julkaistu Korona ajan Decamerone antologiassa (Toim. Anne Herrala. Draamatyö).
Olen toimittanut Tunteiden kirjoa antologian vuonna 2023 (Mediapinta)
Olen ohjannut luovan kirjoittamisen pajoja ja piirejä useille erilaisille ryhmille, sekä
yhdistänyt taidetta luovaan kirjoittamiseen. Elämystuokiossa olen yhdistänyt lukupiiriä
ja tietoisuustaitoja, sekä luovia ilmaisumenetelmiä.
Laulaminen ja äänellinen ilmaisu ovat eläneet mukanani läpi lapsuudesta aikuisuuteen.
Karjalaisen luonteeni perua, että se on ollut vahva osa itseäni.
Olen vuosia opiskellut klassista laulua ja lähenee kymmen vuotta siitä Bel Canto laulua.
Käyn edelleen säännöllisti laulutunneilla ja opiskelen laulua mm. yhdistyksen säestys-ja
ryhmätunneilla.
Klassisen laulun rinnalla olen kurkistanut myös alkukantaiseen ja autenttiseen ääneen,
joka lähenee äänen parantavia ominaisuuksia. Muita äänenkäyttö menetelmiä ovat
olleet Hevilaulu, Kulning, Kurkkulaulu, Gregoriaaninen yläsävellaulu, Runolaulu, ym.
intuitiivinen äänenkäyttö, sekä itselleni läheiseksi tullut äänellä itkeminen.
Hoitavan äänenkäytön osana hoitoja tunnen läheisenä itselleni.
Tekemissäni hoidoissa yhdistyvät äänimaljojen kanssa erilaiset soittimet ja rumpu.
Tulevaisuudessa hoidot täydentyvät myös muunlaisilla äänihoidoilla.
Ohjaan, luennoin ja esiinnyn äänellä itkijänä. Olen esiintynyt erilaisissa yksityisissä ja
yleisötilaisuuksissa tilaisuuden luonteen huomioiden. Järjestän itkuvirsikursseja yksityisesti,
yhteistyössä ja eri opistojen kanssa. Luokseni voi myös hakeutua yksityisopetukseen.
Oman kuvataiteen lisäksi toteutan erilaisia tilaustöitä aina perinteisestä maalauksesta
rakennuksen julkisivujen yksityiskohtiin. Otan vastaan kuvitustöitä, näitä ovat olleet viime
vuosina kirjojen kuvitukset ja lehtikansikuvitus.
Kuvitustöiden ja tilaustaiteen hinnasta neuvotellaan erikseen tapauskohtaisesti.
Talvikaudella opetan kansalaisopistoissa kuvataidetta, mutta ympäri vuoden järjestän yksityisesti
ja yhteistyössä pajatoimintaa, kursseja ja teen kutsuttuna kulttuurivierailuja oppilaitoksiin, päiväkoteihin
ja hoitolaitoksiin, yhdistysten tilaisuuksiin yms. ohjaan myös kädentaitojen työpajoja.
* Vedic art peruskurssit
* Taidepajat
* Paint & Wine illat
* Yhteistyössä Hoitola Unelmakulman kanssa
Maalaus ja äänimaljat, luovuutta sielunsoinnuin
* Itkuvirsikurssit, työpajat ja itkupiirit
* Elämystuokio ( Lukupiiri tietoisuus- ja luovin ilmaisumenetelmin) ja hyvinvointikirjoittaminen
* Kädentaitojen ohjaus sekä luonnonkosmetiikan valmistaminen